2. elo, 2013

Terveisiä Raumallta.

Viimeviikko menikin mukavasti Rauman pitsiviikoilla sorvaillen. Mukavimmat tapahtumat oli ehdottomasti Toripöllön näyttelyssä, missä oli myös parivuotta sitten toteutettu piikkilankapitsi näytillä. Toinen tapahtuma oli nypläyskilpailu, missä kilpailivat mm. kummityttöni Anni ja pitsimissi Milla Romppainen ja paikalla oli myös kuvaamassa MTV3 juontajana Tommola. Pitsimissikilpailun voitto menikin tälläkertaa Kuopioon, onnea Milla Romppaselle, itse en tälläkertaa ollut seuraamassa kilpailua koska olin mukana tapahtumassa jossa nostettiin häpskräks tilataideteos kaupungintalon tornin kaiteeseen. Nyt sitten tiedä että häpskräks on Rauman murresanastoo ja tarkoittaa katkarapua, hiueno teos tosiaankin. Pinnalan pihalla olikin oikein Ranskalaisia taiteilioita ja tuntuivat olevan vielä oikein ystävällisiäkin. Kaiken kaikkiaan viikko oli erittäin hyvä kulttuurikuuri kulttuurinälkään ja mietittävää jäikin vielä mukavasti.

Tälläviikolla olen yrittänyt toipua Rauman matkasta ja tehnyt tilaustöitä, joita tuli muutama kotiin. Sain myös päätettyä entisöintityöt, jotka jäivät heloitusta odottamaan ennen matkalle lähtöä, helat olivatkin seikkailleet välillä Outokummussa joten postimatkakin kesti vähän pidempään. Voisin sanoa että helotus kruunaa kalusteen jolloin pienetkin yksityiskohdat kuten saranat ratkaisevat kokonaisuuden, joten kannattaa ennen helojen valintapäätöstä miettiä koknaisvaikutelmaa, vaikka se ei välttämättä vaadi samanvärisiä heloja.

Ensiviikon vietänkin lomaa perheeni kanssa joten kirjoittelen sitten parinviikon päästä lisää.